Putkiremontin suunnittelun ja toteutuksen ei tarvitse olla monimutkaista tai vaivalloista taloyhtiön hallituksen eikä osakkaiden näkökulmasta. Hyvä urakoitsija ymmärtää, että vaikka putkiremontti on hänelle arkea, asukkaan kohdalle se osuu todennäköisesti vain kerran tai kaksi elämän aikana.

  • Valitse taloyhtiön ja rivitalon putkiremontin toteuttajaksi Hanakat

    >Etsi lähin liike

    rivitalojen-putkiremontti-hanakoilta-700x500px

Taloyhtiön ja rivitalon putkiremontti

Taloyhtiön tai rivitaloyhtiön käyttövesi- ja lämpöjohtoverkoston perusparannuksen, eli arkikielessä putkiremontin suunnittelu kannattaa aloittaa enemmin kuin myöhemmin. Hyvissä ajoin hoidettu remontti tulee aina halvemmaksi kuin massiivisten putkirikkojen ja vesivahinkojen korjaaminen jälkikäteen. Kun valitset kumppaniksesi Hanakat-liikkeen, saat taloyhtiön putkiremontin kokonaisuutena yhdestä paikasta ja yhdellä sopimuksella.

Taloyhtiön tai rivitalon putkiremontti on suositeltavaa teettää noin 30–40 vuoden välein. Tällä hetkellä käyttövesiverkostoja uudistetaan eniten 60- ja 70-luvulla valmistuneissa taloissa, joissa vesiputket on yleisimmin asennettu talon rakenteiden sisään. Tällaisissa asunnoissa voi kestää pitkään, ennen kuin rakenteiden sisällä kulkevien putkien vuoto huomataan.

Siksi putkiremonttiin kannattaa ryhtyä jo ennen kuin näkyviä ongelmia ilmenee. Käyttövesijärjestelmän uusiminen turvaa asumisen ja kiinteistön arvon vuosiksi eteenpäin. Remontin myötä myös taloyhtiön energiatehokkuus ja vedensäästö lisääntyvät merkittävästi.

Kuinka taloyhtiön tai rivitalon putkiremontti eroaa omakotitalon tai kerrostalon putkiremontista?

Taloyhtiön ja rivitalon tai kerrostalon käyttövesiverkoston perusparannuksen alullepanosta vastaavat taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä.Asukkaan silmin putkiremontti näyttää samalta kuin omakotitalossakin, mutta erona on remontin koko, kokonaisuuden johtaminen sekä osakkaiden yksilöllisten toiveiden huomioiminen kussakin asunnossa erikseen. 

hanakat-rivitalon-putkiremontti-500x500px-1

Rivitalon LVI- ja energiakartoitus

Kuulutko 60- tai 70-luvulla valmistuneen rivitaloyhtiön hallitukseen tai toimitko sen isännöitsijänä? Ota yhteyttä lähimpään rivitalojen putkiremontteja toteuttavaan Hanakat-jäsenliikkeeseen.


Etsi lähin liike

Avaimet taloyhtiön onnistuneeseen putkiremonttiin

Putkiremontin suunnittelun ja toteutuksen ei tarvitse olla monimutkaista tai vaivalloista taloyhtiön hallituksen eikä osakkaiden näkökulmasta. Hyvä urakoitsija ymmärtää, että vaikka putkiremontti on hänelle arkea, asukkaan kohdalle se osuu todennäköisesti vain kerran tai kaksi elämän aikana.

Taloyhtiön putkiremontti huolettomasti Hanakoilta

Taloyhtiössä LVI-tekniikan osuus on yleisesti rakennustöitä suurempi. Hanakat on siten luontevasti pääurakoitsija. Kun valitset kumppaniksesi Hanakat, saat taloyhtiön putkiremontin kokonaisuutena yhdestä paikasta ja yhdellä sopimuksella.

Hanakat-liikkeen kautta koko paketti:

  • Talotekniikan kartoitus
  • Hankkeen toteutusmalli & tarjous
  • LVI-suunnittelu, projektinjohto ja valvonta
  • remontin toteutus
  • Käyttöönotto ja huoltosopimukset
  • Energiaselvitys tukea varten

Onnistunut putkiremontti syntyy seuraavista tekijöistä:

  • Hyvän suunnittelun ansioista remontti pysyy aikataulussa ja budjetissa. Paras lopputulos syntyy, kun talotekniikan suunnittelijat ja urakoitsijat tekevät yhteistyötä jo hankkeen toteutuksen alkuvaiheessa.
  • Kokenut urakoitsija osaa ottaa huomioon asukkaiden arjen ja remontti häiritsee tavallista elämää mahdollisimman vähän.
  • Aktiivinen viestintä remontin työvaiheista, vesikatkoista ja ulkoalueiden kulkumahdollisuuksista parantaa turvallisuutta ja vähentää epäselvyyksiä.
hanakat-huomio-150x150px Onnistuneen putkiremontin lopputuloksena asumisen laatu paranee. Koti on turvallinen, energiatehokas ja ratkaisuissa on otettu huomioon tilojen käytettävyys.

Talyhtiöiden putkiremonttien asiantuntija

Etsi urakoitsija
 
Miksi valita taloyhtiön putkiremonttiin kumppaniksi Hanakat?

hanakat-ikoni-palvelu-lvi-suunnittelu-1-transparent-500x500pxKokonaisuus: Kun suunnittelu, toteutus ja huolto on kaikki saatavilla saman katon alta, tulee remontin aikana eteen vähemmän muutoksia ja yllättäviä tilanteita. Pystymme kartoittamaan ja määrittelemään urakan alkuun kaiken tarvittavan ja antamaan realistisen hinta-arvion kokonaisuudesta. Asiakkaalle tämä tarkoittaa rahan ja ajan säästöä.

 

hanakat-ikoni-palvelu-hanakat-liike-transparent-500x500pxKokemus: Jopa yli 50 vuoden kokemuksella tunnemme, mitä eri vuosikymmeninä vedetyt putkistot pitävät sisällään. Meillä on KVV-IV-työnjohdon virallinen pätevyys, asianmukaiset vakuutukset sekä ammattitaito, joka näkyy uusien määräysten, ohjeiden ja asetusten ymmärryksenä. Jokainen remontti voidaan tehdä tämän hetken parhaan tietämyksen mukaisesti erilaisten kohteiden yksilölliset piirteet huomioon ottaen.

 

hanakat-ikoni-palvelu-kylpyhuone-keittio-transparent-500x500px

Valikoima: Laajasta valikoimastamme taloyhtiön jokainen osakas pääsee valitsemaan asuntoonsa mieleisensä vesi- ja kylpyhuonekalusteet sekä tutustumaan niihin liikkeissä etukäteen. Hanakoiden valikoimasta löydät luotetut ja laadukkaat tuotteet alan parhailta brändeitä: Purmolta, Danfossilta, Uponorilta, Enereventiltä, Orakselta ja Geberiltä. Tämä takaa jokaiselle osakkaalle toiveiden mukaisen ja yksilöidyn lopputuloksen.

 

Etsi lähin taloyhtiöiden putkiremonttien toteuttaja >>


 

Näin taloyhtiön ja rivitalon putkiremontti etenee Hanakoiden kanssa

 

  1. Ota yhteyttä lähimpään Hanakat-jäsenliikkeeseen. 
  2. Hanakat-jäsenliikkeen edustaja tekee kohteeseenne tarveselvityksen ja kartoittaa LVI-tekniikan nykytilanteen. Saatte neuvoja hankkeen aloittamisesta, valittavista järjestelmistä ja aikatauluttamisesta. 
  3. Hanakat-jäsenliike tekee taloyhtiönne kanssa sopimuksen, jossa sovitaan urakkaa koskevista yksityiskohdista, kuten aikatauluista ja maksuista. 
  4. Sopimuksen teon jälkeen urakoitsija viestii taloyhtiölle koko hankkeen aikatauluista ja pitää asukasinfon, jossa teillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä projektiryhmälle.
  5. Urakoitsija tekee asuntokohtaiset asukaskierrokset, joissa käydään läpi kunkin osakkaan yksilölliset tarpeet ja mitä muutoksia asunnossa tullaan tekemään. 
  6. Urakka alkaa. Urakoitsija tiedottaa teitä projektin aikana eri työvaiheista, kuten vesi-, lämpö- ja viemärinkäyttökatkoista. 
  7. Suunnittelija toteutusvaiheessa, tekee oman työn tarkastuksia.  Käy läpi eri työvaiheet esim. ennen koteloinnin viimeistelyä.
  8. Viranomaiskatselmus, ulkopuolisen valvojan katselmus kohteen eri vaiheissa.
  9. Putkiremontin lopuksi urakoitsija toimittaa luovutusmateriaali sekä takuutodistukset järjestelmistä ja tehdystä työstä. 

 

 

YHTEISTYÖSSÄ